Kaikki hyvä loppuu aikanaan..

..ja niin loppuu myös kaikki laaduton, kuten tämä tarina.

Pohjimmainen syy on se, että en keksi enää, miten tarina jatkuu tästä eteenpäin. Tämän sukupolven juonikuviot olivat melko selviä: Jillian tulisi raskaaksi Mikahille, ja olisi seuraavassa osassa kolkutellutkin tämän asian johdosta pojan ovelle. Valentinin kuoltua Ona olisi muuttanut poikansa perheen luokse asumaan ja eräänä aamuna Mikahin & Jillianin poika olisi löytänyt hänet poisnukkuneena. Tästä eteenpäin seuraavalle sukupolvelle mulla ei ollut minkäänlaista tarinaa mielessä.

Tällä hetkellä kiinnostuksen kohteeni on TS3sessa, johon olisi kiva keskittyä enemmänkin, mutta levytilan puutteen takia en tähän pysty. Vaihtoehdot ovat poistaa jompikumpi peleistä, ja musta tuntuu että seitsemän vuotta pelkkää TS2den pelailua antavat anteeksi sen, jos pelaan vain kolmosta siihen asti kunnes mulla on kone, jolla nämä molemmat pyörisivät sulavasti.

Jos tarinani esittelyteksti alkoi siitä, että kerroin Brisbaneiden "tunnuslauseen" olevan Within Temptationin biisistä 'Never-Ending Story' (;"We're part of a story, part of a tale. We're all on this journey,  no one is to stay. Where ever it's going, what is the way?"), voin kai myös päättää tarinan saman yhtyeen sanoin, tällä kertaa sanat on poimittu kappaleesta 'Our Farewell': "Rest your head and go to sleep, because my child, this our farewell."

Kukapa tietää, ehkä vielä jonain päivänä luon uuden Blogger-tilin sitä varten, että pääsen kirjoittamaan aloituksen uudelle tarinalleni, jonka jopa hieman vinksahtaneet juonikuviot ovat suunniteltuina päässäni jo pitkälle eteenpäin. Mutta siihen asti, näkemiin.
Kiitos kaikille, jotka tarinaani lukivat, blogi tulee jäämään nettiin.

Laiska kirjoittaja ilmoittautuu!

Eli siis, Brisbanet menevät nyt virallisestikin (ilmoitan asiasta hoxhox) kesätauolle ainakin vielä parin ekstraviikon ajaksi. Peli-intoa ei toistaiseksi ole, koska aivot ovat vähän kesälomalla. Heinäkuusta en mene lupailemaan mitään, koska en tule silloin viettämään paljoakaan aikaa kotona.
Julkaisen pari kuvaa tulevasta osasta, nauttikaa! :)

Osa 8. Laitapuolen kulkijoita

Eli tämä osa onkin sitten enemmänkin selotusta, mutta loppuosassa päästään tarinankin makuun.. Yliopistoajoilta on vain vaikea keksiä minkäänlaista tarinaa.

Noëlia ei oikein veljien naiset kiinnosta... :D

Voi miten kiva onkaan ACR, vanha tuttu. Huomaan että vieressä istuvaa irokeesipäätäkin kiinnostaa nuoren parin puuhailut.

Mutta poikaa näyttää kiinnostavan Noël pääsemässä pusuttelemaan. Suloista. Tytön nimi on Vanessa...

..Ja jostain kumman syystä Noëlilla oli hänen kohdallaan vaihtoehto "suutele --> ensisuudelma". Hm.

Tämäkin pari edistyy, ja nousi jo seurustelutasolle.

Ja kihloihin. Sims-maailmassa kaikki menee niin nopeasti..

Ja jo seuraavana päivänä naimisiin.

No niin, sormukset sormiin vain.

Stella-parka. Oma hääateria vain pilalle menneitä muroja :(

Eli kaksi pois yliopistosta, check! Stella on kärsimättömällä päällä, ei oikein jaksaisi odottaa.

Heippa!

Ja hyvät jatkot sinullekin. Ei huolta, tämä pari tullaan vielä näkemään myöhemmin.

Yhdet häät lähipiirissä saivat Vanessan ajattelemaan omaa parisuhdetilanneettaan ja sen johdosta juttelemaan Noëlille.

Poika vetikin pirteän tekohymyn (vähän karmivankin tosin..) naamalleen ja kuunteli..

..Mutta heti kun hänen tyttöystävänsä siirtyi puhumaan häistä, Noëlilla kilahti. Pojan tavoite oli nautinto, ei hän halunnut vielä päätyä sidotuksi yhteen tyttöön.

Tästä Vanessa kuitenkin loukkaantui..

..Ja jätti yliopiston itkuisena.

Samaan aikaan toisella puolen yliopistoa tehtiin toinen sopimus.

"Kun valmistumme, lupaathan soittaa minulle, ja kertoa mihin asetuit?"

Aurora hymyili.

"Joo. Ainakin mä yritän."

Aikaa kului. Kun tuli aika lähteä yliopistolta, pari halasi vielä viimeisen kerran ja Aurora vannoi soittavansa.

Mikah löysi itselleen kivan pienen paritaloasunnon.

Pohjapiirros.

Yksi nurkka talosta oli pyhitetty kahdelle eriparia olevalle sohvalle ja televisiolle.

Toisen sohvan yläpuolella kiikkui poikamiesboksille ominaiseen tapaan julisteita.
(Tuon poikabändin julisteen alle lisättiin kuvan ottamisen jälkeen puhelin + pieni pöytä)

Koko huoneeseen valoa tuovan suuren ikkunan alapuolella oli sänky.

Heti oven avatessa aukesi näkymä pieneen keittiötilaan.

Lasiseinän sisältä löytyi kaksi ruanlaittotasoa, joista toisella oli lavuaari.

Asuntoon kuului luonnollisesti myös kylpyhuone.

Suurin osa päivästä Mikahilta kuluikin odottaen Auroran soittoa.

Odota, syö, odota, syö. Siitä muodostui hänen päivärytminsä. Hän ei uskaltanut lähteä mihinkään, koska pelkäsi liikaa että puhelin soisi juuri hänen poissa ollessaan.

Eräänä päivänä Mikahin ollessa päiväunilla se soikin.

Käsi täristen hän nosti puhelimen luurin, ja odotti kuulevansa yliopistoaikaisen tyttöystävänsä äänen. Mutta ei. Puhelimen toisessa päässä olikin eräs vanha ystävä nimeltään Jonathan, joka kutsui Mikahin tämäniltaisiin juhliinsa. Poika kuitenkin kertoi syyn, jonka takia hän piti itselleen sopivampana pysyä kotona. Jonathan huokaisi puhelimeen ja sanoi että Mikahin oli aivan pakko päästä tuulettumaan. Niinpä kymmenen minuutin päästä hänet haettiin suurella pakulla ja kyyditettiin lähestulkoon väkisin muutaman korttelin päässä olevalle kerrostalolle, jossa juhlat pidettiin.

Kun he pääsivät perille, Jonathan huikkasi muutamia ihmisiä tulemaan esittäytymään Mikahille, jota koko juhlat tai edes uusien ihmisten tapaaminen ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Kun Mikah oli tavannut muutaman muun juhlijan, hän huomasi DJ-pöydän luona olevan tytön, joka lähtikin kävelemään häntä kohti.

Tyttö esitteli itsensä Belindaksi. Hän myös tarjosi Mikahille tehokasta keinoa unohtaa entinen tyttöystävänsä edes yhdeksi illaksi. Poika kuitenkin kieltäytyi kohteliaasti ja lähti pois Belindan lähettyviltä.

Silloin Mikah huomasi hänet. Eräs tyttö oli istua kyhjöttänyt nurkassa jo pidemmän aikaa, ja kun Mikah sattui vilkaisemaan sinne päin, tyttö oli kääntänyt päänsä häntä kohti.

Lähtiessään kävelemään tyttöä kohti, tämä käänsi päänsä pois ja oli vilkuilevinaan kattoa kuin se olisi maailman mielenkiintoisin asia.

"Moi, mä olen Mikah. Säkin taidat olla vähän ulkopuolinen näissä juhlissa?" Tyttö vastasi tuhahduksella.

Sitten hän kuitenkin kääntyi ja alkoi punnertaa itseään ylös.

Ottaessaan seinästä tukea hän esitteli itsensä Jillianiksi. "Enkä mä ole ulkopuolinen, mä en vain tykkää heilua tuollaisten turhanpäiväisten ihmisten kuten Belindan seurassa", Jillian sanoi vastaten näin kysymykseen, mikä hänelle oli esitetty.

Ninpä he alkoivat jutella. Ihan kaikesta.

Ja pian, ennen kuin kumpikaan ehti edes kunnolla huomata, he istuivat jo yhdessä ulkona siemailemassa virvokkeita, vaikka taivaalta satoikin rakeita. Ja Mikah tunsi olevansa jälleen ihastunut.

Jillianin lähdettyä käymään vessassa, Mikah muisti taskussaan aina mukana olevan isoäitinsä voodoonuken.

Hän oli juuri pistämässä nukkea, mutta tajusi silloin että hän ei halunnut Jillianin ihastuvan itseensä taian kautta. Hän halusi sen olevan luonnollista.

Niinpä sillä samall hetkellä, kun tyttö astui taas terassille, Mikah kaappasi hänet syliinsä ja suuteli tätä. Suuri yllätys pojalle oli se, että tämän suudelmaan vastattiin.

Jillian kikatti kuin pikkutyttö irtautuessaan hiljalleen Mikahin otteesta. "Mun täytyy varmaan lähteä kotiin", tyttö takelteli.

"Ei, mä en päästä sua ajamaan tuossa kunnossa. Sä tuut mun kämpille yöksi", Mikah sanoi ja tarttui Jilliania kädestä.

Mikah lainasi muuttolaatikkoon eksyneen äitinsä vanhan t-paidan Jillianille yövaatteeksi. Kaksikko vaihtoi hyvänyönhalauksen ennen nukkumaanmenoa.

Herrasmiehenä Mikah meni sohvalle nukkumaan.

Keskellä yötä hän heräsi kuitenkin siihen, että peitto puuttui. Noustessaan ylös hän huomasi Jillianin katselevan häntä. "Mä näin pahaa unta", tyttö sopersi.

Kun kumpikaan ei kerran saanut unta, he päättivät mennä sohvalle istumaan ja juttelemaan. Pari vaihtoi lapsuuskokemuksia, jakoivat unensa ja puhuivat lähes kaikesta.

Ilta päättyi Mikahin sängylle. Pojan viimeinen muistikuva illalta oli se, kun Jillian kuiskasi hänen korvaansa: "Älä pelkää, meitä on nyt kaksi."