Osa 2. Uusi suunta elämälle

Tässä on minun kotini. Hassua. Kaksi kuukautta sitten se oli vain tyhjä, mitäänsanomaton talo sen pienen sinisen planeetan eli Maapallon pinnalla. Sillä ei ollut mitään merkitystä minun elämälleni. Sitten minut häädettiin pois sieltä, minne kuuluin, eli Frender -planeetalle rekisteröidyltä kosmosta kiertävältä 2X-3GH-alukselta, jossa asuin sisarusteni kanssa.

Talooni kuuluu pieni eteinen, jossa on tällä hetkellä yksi purkamaton laatikko ja muuten se onkin tyhjä. Eteisessäni on neljä ovea, jotka vievät neljään eri huoneeseen: pikkuiseen ruokailu-/olohuoneeseeni, keittiööni, makuuhuoneeni ja kylpyhuoneeseeni.

Tässä on makuuhuoneeni. Pikkuinen yksinnukuttava sänky, kaksi laatikonruumista päällekkäin sängyn vieruspöytänä, kolhuinen työpöytä ja tuoli sekä tietokone, jonka näppäimistöstä puuttuu näppäimiä ja näyttö toimii huonosti. Muistuttaa niitä malleja, mitä Frenderillä käytettiin 1500 -luvulla... 

Oi! Tuossahan on vielä yksi muuttolaatikko! Pitänee purkaa tässä joku päivä.. Kuitenkin, tässä on ruokailu- ja olohuoneeni, josta löytyy "hiukan" nuhjuinen sohva, jonkun verran lahonneet tuolit sekä samaan sarjaan kuuluva pöytä. Huoneesta löytyi myös melko vanhanaikainen TV, jossa näkyi noin 1/12 -osa niistä kanavista, mitä tapasin katsella silloin, kun asuin vielä siellä, mihin kuuluin..

Pienen "oleskeluhuoneeni" jälkeen kotoisin huoneeni oli ehdottomasti keittiöni, niin likainen kuin se olikin. Rakastan tehdä Maapallon ruokaa. 

Öh.. Tämä on kylpyhuoneeni. Ei siitä varmaan mitään erikoista. Maapallon ihmiset käyttävät tässä huoneessa olevia kalusteita tarkoituksiin, jotka hoituivat Frenderillä niin yksinkertaisesti!

Vietän suurimman osan päivistäni nukkuen, koska olennon kantaminen on keholleni väsyttävää puuhaa. Tosin viime aikoina olen nähnyt monia painajaisia.

Suurimmassa osassa painajaisiani veljeni Brebren huutaa minulle. "Olet pettänyt kansasi, Dimma! Senkin idiootti! Sinulla ei ole aavistustakaan, miten suuria ongelmia olet aiheuttanut."

Unessani olen ymmälläni. Isoveljeni, joka oli suojellut minua koko elämäni ajan, oli huutamassa minulle vääryyksistä, mitä olen kansaani kohtaan tehnyt. "Dimma, en voi enää katsoa asiaa läpi sormieni. Minun täytyy karkoittaa sinut."

Oloni tuntuu heikolta. Minun pitäisi lähteä ja jättää kotini, oma paikkani. Minne? "Sinne, mistä tuo olento on kotoisin. Eli Maahan."  Tässä vaiheessa saan aina "Tämä on vain unta, tämä ei ole totta" -tunteen.

Dimma avasi silmänsä ja nousi ylös kolmansilta päivittäisiltä torkuiltaan. Voi hemmetti. Se onkin totta.

Jälleen kerran olin päiväunilla, kun tunsin omituisen tunteen vatsani pohjassa.

Olento potkaisi ensimmäisen kerran. 

Monet tunteet alkoivat nousta pintaan. Vihasin ja rakastin olentoa samaan aikaan. En keksinyt mitään keinoa purkaa niitä, joten ryhdyin maalaamaan. Varmaan kliseisin tapa purkaa tunteita, mutta se toimi minullakin.

Päivä päivältä vatsani kasvoi, mutta samoin myös maalausintoni. Huomasin, että minulla oli lahjoja tähän hommaan, joten ajattelin jatkaa sitä olennon syntymän jälkeenkin.

Eräänä päivänä vatsassani tuntui kovin kipu, mitä siellä oli koskaan tuntunut. Silloin tiesin, että nyt se tulee. Se olento joka on jo muutenkin pilannut elämäni, tulee nyt sotkemaan maailmaani. No, tervetuloa vain.

Parin tunnin kuluttua Dimma piteli sylissään pientä naispuolista kääröä, jolle hän kuumeisesti ryhtyi miettimään nimeä. Luojan kiitos, olet tällä planeetalla normaali-ihoinen.

Hän halasi pientä lastaan, ja tunsi, miten lämmin pikkuinen mytty oli. Ja kaikki viha, mitä hän oli olennoksi nimittämäänsä lasta kohtaan tuntenut, katosi silmänräpäyksessä, ja jäljelle jäi vain kiintymys.

Ruokkiessaan vauvaansa ensimmäisen kerran, hän keksi nimen. Yksinkertainen, mutta soma. Niinkuin lapsikin. Nimekseen se saa siis Ona. 

Dimma tahtoi antaa tytölle Maapallon tapojen mukaisesti toisenkin nimen. Se olikin vielä ensimmäistä nimeä vaikeampi päättää. Lopulta hän päätti, että antaa lapselleen toiseksi nimeksi pidemmän, kauniisti soljuvan nimen. Tytön toiseksi nimeksi tulee Camelin. Vaikka kameli onkin se Maapallolla asuva karvainen eläin, pidän sen sanan äänneasusta, mukavan pehmeä. Ona Camelin. Kuulostaa hyvältä.

Dimman päivät kuluivatkin Onan kanssa leikkiessä.

Ja kuinka nopeasti ne päivät kuluivatkaan.. Ennen kuin Dimma huomasikaan, Onasta kasvoi jo suloinen taapero, jolle saattoi jo opettaa elämän tärkeitä taitoja.

Aina iltaisin Onaa peitellessään, Dimman päähän juolahti ajatus siitä, että hän saattoi olla nyt onnellisin, mitä oli koskaan ollut, edes kotiplaneetallaan asuessaan.

Onan nukkuessa Dimma kirjoitti ja surffasi netissä. Hän etsi kaikenlaista lapselle. Kirjoittaessaan hän kirjoitti romaania, joka varmasti luokiteltaisiin scifitarinaksi, jota kukaan ei uskoisi todeksi. Omaa tarinaansa.

Onalle tilatut esineet saapuivat yleensä hyvin pian, ja niinpä Dimma pääsi kunnolla lellimään lastaan.

Dimman maalaustaidon kohotessa ja maalausten mennessä myös kaupaksi perhe alkoi hitaasti, mutta varmasti rikastua.

Vielä Onan taaperoksi kasvettuakin, Dimma vietti hänen kanssaan lähes kaikki heidän yhteiset valveillaolotuntinsa.

Kirjoittamisen ja maalaamisen lisäksi perheellä oli vielä yksi rikastumiskeino. Dimma ryhtyi viljelemään maata. Vaikka kaikki kasvit olivat hänelle uppo-outoja, hän nautti siitä, kun näki pienten vihreiden varsien kukoistavan. Toivottavasti Onakin oppii kasvattamaan kasveja.

Siinäpä toista osaa. Kommentit olisivat jälleen kerran tervetulleita ja mukavia lukea (: 

Osa 1. Kotiutumisen vaikeus

Alkutiedoksi: kursivoitu teksti on ajatuksia.

 Jacob Henderson oli nuori ja komea mies.

Hän asui pienessä idyllisessä talossa Naronvillen kaupungin laitamilla vaimonsa Ellan ja pienen tyttärensä Lilyn kanssa.

 Hän oli töissä setänsä Michael Hendersonin pienessä muuttofirmassa.

 Niin.. Jacob oli kaikin puolin täydellinen mies. Hänen vaimonsa piti häntä maailman parhaana aviomiehenä. Hänen tyttärensä piti häntä maailman parhaana isänä. Hänen vanhempiensa mielestä hän oli paras poika, mitä saattoi toivoa. Hänen setänsäkin toivoi hänestä työlleen ja yritykselleen jatkajaa. Mutta Jacobillapa oli salaisuus. Se salaisuus oli kätketty Naronvillen pimeisiin ja savuisiin yökerhoihin ja baareihin. Ne olivat nimittäin paikkoja, missä hän vietti aikaansa etsien naisseuraa.

 Eräänä pimeänä syysiltana hän oli löytänyt tiensä yhteen hämyisistä klubeista, jossa hän huomasi erään naisen, jolle hän meni juttelemaan ja esittelemään itsensä.

Illan edetessä Jacob ehdotti tunnelman kohottamista vessojen puolella, ja nainen ei vastustellut.

Kun Jacob selvisi kotiin, kello oli jo kaksi ja yö oli pimeimillään. Ovella Jacob tajusi, ettei hän muistanut mitään. Viimeinen muistikuva oli drinkki, jonka hän oli juonut baariin saapuessaan. Vai olenko ollut baarissa? Tapasinko minä jonkun?

Uh, tästä tulee kyllä kauhea hedari. Onneksi Lily ja Ella nukkuvat jo. Jacob päätti mennä suihkuun pesemään itsestään pois tupakanhajun.

 Ellan ei tarvitse tietää tästäkään. Luulkoon taas minun olleen yötöissä.

KUUKAUSI MYÖHEMMIN

 Maanantaiaamuna Jacobilla ja hänen sedällään oli taas muuttokeikka. Tällä kertaa tavaroita ei ollut paljon, ja ne oli tuotu jo valmiiksi toimistolle. Helppo keikka tällä kertaa.

"Mihin osoitteseen nämä tavarat piti taas viedäkään?" kysyi käynnistäessään avolava-autoaan.

"Karpalokatu 7", Michael vastasi. "Se on siellä melko tyhjällä puolella kaupunkia. Ei mikään maailman paras talo.. Mutta kuulemma joku sinkkunainen ostanut.. Ei lapsia, ja talon koosta päätellen ei taida olla tulossakaan."

He ajoivat talolle, joka ei tosiaankaan ollut maailman kaunein rakennus. Punaiset tiilestä tehdyt ulkoseinät oli tuhrattu graffiteilla. No, olihan rakennus toisaalta ollut tyhjänä jo pidemmän aikaa. Kun he ryhtyivät purkamaan autosta tavaroita, Jacob hoksasi erään asian. "Setä, milloin me tapaamme tämän talon ostajan?" Hän oli tottunut tapaamaan jokaisen ihmisen, joille hän muuttohommia teki.

"Joo.. Siitä puhuen.. Emme tapaa tätä asiakasta. Hän on maksanut tästä keikasta palkan tililleni, ja minkään muun asian takia meillä ei olisi ollutkaan tarvetta tavata. Kannetaan vain loputkin tavarat sisälle", Michael vastasi.

Kun he olivat saaneet tavarat kannettua, he istuutuivat autoon ja kaasuttivat pois pihasta ja taloon muuttavan tytön elämästä.

Illan pimetessä taloon käveli sisään nainen, joka oli pukeutunut peittävään talvivaatetukseen. Hän tiesi, että kukaan ei epäilisi häntä tästä, koska talvi oli muutenkin aluillaan. "Hienoa, muuttofirma on näköjään jo käynyt", hän mutisi itsekseen astuessaan sisään.

Pitihän se arvata. Eivät Hedren, Briolia ja Cedren mitään tämän parempaakaan voineet järjestää. "Niin pahasti olet kansasi pettänyt", pyh. Oliko se muka jotain niin kamalaa? Siis se mitä minä tein?

Yhtäkkiä nainen tunsi vatsassaan viiltävää kipua. "Petoksesi vuoksi häädämme sinut Maahan. Siellä joudut kärsimään petoksestasi. Jos olisit tehnyt asian, niinkuin sinun olisi pitänyt, olisit saanut jäädä ja se olisi ollut kivutonta. Nyt häädämme sinut pois, ja joudut kokemaan kipua. Se otus ei kuulu sinun kehoosi. Sinä selviät, se selviää, mutta kivutta se ei käy."

Hän huokaisi. Ehkä minä tästä vielä selviän.Nainen riisui takkinsa ja silloin hänen erikoisuutensa paljastui. Tummansinisyyttä hohkaava iho tuli esiin takin hanskojen ja hihojen alta halpoihin kirpputorivaatteisiin verhottuna.

Sitten hän sattui huomaamaan erään asian ja hymyili. Sisarukseni muistivat minua sittenkin. 

Hän käveli seinän luokse ja vilkaisi taulua, joka sinne oli ripustettu ja luki siinä olevan tekstin.
"Täällä asuu Dimma Brisbane."

Loppulätinöiksi: jatkossa tulee pidempiä osia. Tämä on ensimmäinen osa, joka on enemmänkin esittelyä etc. Kommentit olisivat todella kivoja, ja muistakaa, linkitys onnistuu vastalinkityksestä! (:

Aluksi

Hei kaikille. Täällä kirjoittaa Odesperate. Tämä on toinen LC:ni, ensimmäinen oli Blackwaterit, jota kirjoitin heinäkuu 2011 - marraskuu 2011 ajan. Julkaisin 10 osaa, sen jälkeen minun täytyi uudelleenasentaa pelini ja valitettavasti menetin pelitallennukseni. Pääsin neljänteen sukupolveen. Viides sukupolvikin pelissäni jo syntyi, mutta koska sen edustaja ei koskaan päässyt julkisuuteen, en laske sitä.
Missä muualla ja millä nimillä minut tunnetaan:
Radola ja Garden of Shadows = WithInTemptation
Vuotava noidankattila = La Mariposa
IRL: Outi
Olen 14-vuotias, tänä vuonna 15 vuotta täyttävä, naisenalku Itä-Suomesta.

Sitten hiukan tästä LC:stä. Aloitan sen ensi viikolla saadessani uuden koneen, joten kunhan kaikki on saatu asennettua, tarina alkaa.
LC:ni "tunnuslauseeksi" olen varastanut Within Temptationin biisistä Never-ending story kohdan: "We're part of a story, part of a tale. We're all on this journey,  no one is to stay.
Where ever it's going, what is the way?"
Bannerin väsään jossain vaiheessa, kunhan saan tarpeeksi materiaalia (simejä) sen toteuttamiseen.

Noh, ei minulla muuta, toivottavasti kiinnostutte kirjoitteluistani. Nähdään ensimmäisen osan merkeissä toivon mukaan ensi viikolla! :)