Osa 2. Uusi suunta elämälle

Tässä on minun kotini. Hassua. Kaksi kuukautta sitten se oli vain tyhjä, mitäänsanomaton talo sen pienen sinisen planeetan eli Maapallon pinnalla. Sillä ei ollut mitään merkitystä minun elämälleni. Sitten minut häädettiin pois sieltä, minne kuuluin, eli Frender -planeetalle rekisteröidyltä kosmosta kiertävältä 2X-3GH-alukselta, jossa asuin sisarusteni kanssa.

Talooni kuuluu pieni eteinen, jossa on tällä hetkellä yksi purkamaton laatikko ja muuten se onkin tyhjä. Eteisessäni on neljä ovea, jotka vievät neljään eri huoneeseen: pikkuiseen ruokailu-/olohuoneeseeni, keittiööni, makuuhuoneeni ja kylpyhuoneeseeni.

Tässä on makuuhuoneeni. Pikkuinen yksinnukuttava sänky, kaksi laatikonruumista päällekkäin sängyn vieruspöytänä, kolhuinen työpöytä ja tuoli sekä tietokone, jonka näppäimistöstä puuttuu näppäimiä ja näyttö toimii huonosti. Muistuttaa niitä malleja, mitä Frenderillä käytettiin 1500 -luvulla... 

Oi! Tuossahan on vielä yksi muuttolaatikko! Pitänee purkaa tässä joku päivä.. Kuitenkin, tässä on ruokailu- ja olohuoneeni, josta löytyy "hiukan" nuhjuinen sohva, jonkun verran lahonneet tuolit sekä samaan sarjaan kuuluva pöytä. Huoneesta löytyi myös melko vanhanaikainen TV, jossa näkyi noin 1/12 -osa niistä kanavista, mitä tapasin katsella silloin, kun asuin vielä siellä, mihin kuuluin..

Pienen "oleskeluhuoneeni" jälkeen kotoisin huoneeni oli ehdottomasti keittiöni, niin likainen kuin se olikin. Rakastan tehdä Maapallon ruokaa. 

Öh.. Tämä on kylpyhuoneeni. Ei siitä varmaan mitään erikoista. Maapallon ihmiset käyttävät tässä huoneessa olevia kalusteita tarkoituksiin, jotka hoituivat Frenderillä niin yksinkertaisesti!

Vietän suurimman osan päivistäni nukkuen, koska olennon kantaminen on keholleni väsyttävää puuhaa. Tosin viime aikoina olen nähnyt monia painajaisia.

Suurimmassa osassa painajaisiani veljeni Brebren huutaa minulle. "Olet pettänyt kansasi, Dimma! Senkin idiootti! Sinulla ei ole aavistustakaan, miten suuria ongelmia olet aiheuttanut."

Unessani olen ymmälläni. Isoveljeni, joka oli suojellut minua koko elämäni ajan, oli huutamassa minulle vääryyksistä, mitä olen kansaani kohtaan tehnyt. "Dimma, en voi enää katsoa asiaa läpi sormieni. Minun täytyy karkoittaa sinut."

Oloni tuntuu heikolta. Minun pitäisi lähteä ja jättää kotini, oma paikkani. Minne? "Sinne, mistä tuo olento on kotoisin. Eli Maahan."  Tässä vaiheessa saan aina "Tämä on vain unta, tämä ei ole totta" -tunteen.

Dimma avasi silmänsä ja nousi ylös kolmansilta päivittäisiltä torkuiltaan. Voi hemmetti. Se onkin totta.

Jälleen kerran olin päiväunilla, kun tunsin omituisen tunteen vatsani pohjassa.

Olento potkaisi ensimmäisen kerran. 

Monet tunteet alkoivat nousta pintaan. Vihasin ja rakastin olentoa samaan aikaan. En keksinyt mitään keinoa purkaa niitä, joten ryhdyin maalaamaan. Varmaan kliseisin tapa purkaa tunteita, mutta se toimi minullakin.

Päivä päivältä vatsani kasvoi, mutta samoin myös maalausintoni. Huomasin, että minulla oli lahjoja tähän hommaan, joten ajattelin jatkaa sitä olennon syntymän jälkeenkin.

Eräänä päivänä vatsassani tuntui kovin kipu, mitä siellä oli koskaan tuntunut. Silloin tiesin, että nyt se tulee. Se olento joka on jo muutenkin pilannut elämäni, tulee nyt sotkemaan maailmaani. No, tervetuloa vain.

Parin tunnin kuluttua Dimma piteli sylissään pientä naispuolista kääröä, jolle hän kuumeisesti ryhtyi miettimään nimeä. Luojan kiitos, olet tällä planeetalla normaali-ihoinen.

Hän halasi pientä lastaan, ja tunsi, miten lämmin pikkuinen mytty oli. Ja kaikki viha, mitä hän oli olennoksi nimittämäänsä lasta kohtaan tuntenut, katosi silmänräpäyksessä, ja jäljelle jäi vain kiintymys.

Ruokkiessaan vauvaansa ensimmäisen kerran, hän keksi nimen. Yksinkertainen, mutta soma. Niinkuin lapsikin. Nimekseen se saa siis Ona. 

Dimma tahtoi antaa tytölle Maapallon tapojen mukaisesti toisenkin nimen. Se olikin vielä ensimmäistä nimeä vaikeampi päättää. Lopulta hän päätti, että antaa lapselleen toiseksi nimeksi pidemmän, kauniisti soljuvan nimen. Tytön toiseksi nimeksi tulee Camelin. Vaikka kameli onkin se Maapallolla asuva karvainen eläin, pidän sen sanan äänneasusta, mukavan pehmeä. Ona Camelin. Kuulostaa hyvältä.

Dimman päivät kuluivatkin Onan kanssa leikkiessä.

Ja kuinka nopeasti ne päivät kuluivatkaan.. Ennen kuin Dimma huomasikaan, Onasta kasvoi jo suloinen taapero, jolle saattoi jo opettaa elämän tärkeitä taitoja.

Aina iltaisin Onaa peitellessään, Dimman päähän juolahti ajatus siitä, että hän saattoi olla nyt onnellisin, mitä oli koskaan ollut, edes kotiplaneetallaan asuessaan.

Onan nukkuessa Dimma kirjoitti ja surffasi netissä. Hän etsi kaikenlaista lapselle. Kirjoittaessaan hän kirjoitti romaania, joka varmasti luokiteltaisiin scifitarinaksi, jota kukaan ei uskoisi todeksi. Omaa tarinaansa.

Onalle tilatut esineet saapuivat yleensä hyvin pian, ja niinpä Dimma pääsi kunnolla lellimään lastaan.

Dimman maalaustaidon kohotessa ja maalausten mennessä myös kaupaksi perhe alkoi hitaasti, mutta varmasti rikastua.

Vielä Onan taaperoksi kasvettuakin, Dimma vietti hänen kanssaan lähes kaikki heidän yhteiset valveillaolotuntinsa.

Kirjoittamisen ja maalaamisen lisäksi perheellä oli vielä yksi rikastumiskeino. Dimma ryhtyi viljelemään maata. Vaikka kaikki kasvit olivat hänelle uppo-outoja, hän nautti siitä, kun näki pienten vihreiden varsien kukoistavan. Toivottavasti Onakin oppii kasvattamaan kasveja.

Siinäpä toista osaa. Kommentit olisivat jälleen kerran tervetulleita ja mukavia lukea (: