Osa 3. And we're running out scared tonight

Dimman mielestä aika meni liian nopeaan. Tuntui nimittäin oudolta, että Ona kasvoi jo kouluikään. Eihän siitä ollut kovinkaan montaa vuotta, kun tyttö syntyi. Toisaalta olihan Dimma huomannut, että aika kuluu tosiaan eri tahdissa kuin Frenderillä. (Tuo kuva hyppäsi ikävästi, anteeksi)

(Onasta kasvoi oikein persoonallisen näköinen tyttö, jolla oli 10-2-1-10-10 eli siisti ja leikkisä hiukan ujo tyttö.)

Ona auttoi usein äitiään kotitöissä. Kun Dimma huomasi, että hänen tyttärensä saattoi liikkua ihmisten ilmoilla keräämättä katseita, hän alkoi juoksuttaa tyttöä lähes kaikkialla, jotta saattoi itse jäädä kotiin maalaamaan ja hoitamaan kasveja.

Harvoja koulun ja äitinsä hommien välisiä hetkiä Ona vietti kylpyammeessa mielikuvitusleikkejä leikkien.

Pian Dimma huomasi myös sen, että saattoi jutella tyttärensä kanssa lähes kaikesta maan ja taivaan väliltä huolimatta tämän nuoresta iästä.

 

(Täytekuva. Ja onhan tuo nyt söpöä :3)

Mutta koulun alkaessa tuli myös yksi lisä. Ona alkoi saada kavereita, ja he ryhtyivät vierailemaan Brisbaneilla.

Joka kerta, kun joku kaveri vieraili Dimman ja Onan kotona, Dimma piiloutui makuuhuoneeseen nukkumaan. Hänellä nimittäin oli eräs pelko, mitä ei voinut Onalle kertoa, mutta jonka vuoksi hän ei uskaltanut poistua kotoa. Joku noista voi olla sukua sille miehelle. En tahdo että tapaan häntä enää. Hän on minulle velkaa niin paljon.

Tiettyjä kotitöitä Ona ei pystynyt hoitamaan, ja ne jäivät Dimman sinisille harteille. Näihin kuuluivat esimerkiksi WC-pöntön tukoksen aukaiseminen.

Kun maalaukset, kirjat ja kasvit alkoivat mennä kaupaksi, Brisbaneilla oli varaa uudistaa taloaan. Ensin vaihtoon menivät ulkoseinät, ja kunnollinen kattokin saatiin rakennetettua.

Kun kirjahylly alkoi täyttyä, kirjoista, joiden takakannessa komeili Dimman kuva ja alapuolella kuvaus hänestä ja kirjasta, talon sisätilojakin ryhdyttiin uudistamaan.

(Anteeksi ruuduista, oli pakko ottaa ostotilassa kuva) Pikkuhiljaa talo uudistui huone huoneelta. Jokainen huone muuttui täydellisesti kalusteita myöten. 

Eräänä päivänä Dimma lueskeli rauhallisesti lehteä, kun hänen silmiinsä sattui eräs uutisotsikko, joka järkytti häntä pahasti. Ja siihen liittyvä kuva. Kuvassa oli SE mies. Hän tipautti lehden käsistään.

Juostessaan pois lehden luota hän huusi Onaa nimeltä. Vaikka Dimman ja lehden välimatka kasvoi koko ajan, hänestä tuntui, että se vainosi häntä silti. Vapaus koittaa! Pahamaineisen rikollisen, Jacob Hendersonin takuut on maksettu ja hänet vapautetaan. Vain Naronvillen sanomissa: Miten Jacob, joka oli tavallinen perheenisä, ajautui rikollisille poluille ja päätyi maamme etsityimmäksi rikolliseksi? Hänen tarinansa, haastatteluja perheenjäseniltä ja ystäviltä!

Ona heräsi äitinsä kutsuun ja kömpi ulos sängystä.

"Mitä nyt?" hän kysyi unenpöpperöisenä. "Pakkaa tärkeimmät tavarasi ja ole valmiina lähtöön tunnin päästä. Selitän kaiken, kunhan pääsemme täältä pois", Dimma sanoi.

Hämmästyneenä Ona keräsi tavaransa pieneen laukkuun Dimman kootessa kaikki talosta löytyvät rahat. Tunnin kuluttua heidän ovensa kolahti, ja äiti tyttärineen lähti kohti lentokenttää.

SAMAAN AIKAAN TOISAALLA

Askeleet kaikuivat tyhjällä käytävällä. Kalteriovien availusta kuuluva kalina kuului ylemmästä kerroksesta.

Naronvillen vankilan ensimmäisen kerroksen käytävän päässä seisoi kolme miestä. Heistä virallisimmin vartijanpukuun pukeutunut ohjasi kahta muuta. "Tännepäin, hyvät herrat", hän sanoi.

"Haluatteko, että jätän teidät hetkeksi kolmestaan?", vartija kysyi. "Kyllä. Takuut on jo maksettu, joten voimme varmaan odottaa pian häntä vapautuvaksi?" kysyi tummemmin pukeutunut, mutta vaaleampi mies. Vartija murahti. Hän ei ollut rikollisten vapautuksen kannalla.

Ovi avautui kolisten, ja ensisilmäykseltä selli vaikutti tyhjältä.

Jos kuitenkin osasi kääntää katseensa toiseen suuntaan oven avautuessa, huomasi oranssiin haalariin pukeutuneen miehen, joka veti syviä henkäyksiä kytevästä tupakasta.

"Sinulle tuli vieraita", vartija murahti ja päästi vieraat selliin sisälle. Oranssissa haalarissa oleva mies tumppasi tupakkansa maahan, kaivoi laatikosta uuden ja laittoi sen taskuunsa.

Vaaleampi mies istui oranssihaalarisen viereen. "Jacob, olet vapaa. Takuusi on maksettu. Pääset pian kotiin", mies sanoi. Jacobiksi kutsutun vangin kasvoilla välähti hymy. Sitten hän synkkeni. "Mikä koti? Siitä asti kun Ella jätti minut kävelyttäen itsensä ja Lilyn pois elämästäni, olen asunut vaihtelevasti ties kenen nurkissa. Mihin minun olisi tarkoitus nyt mennä, kun vankilastakin minut häädetään jumalauta?"

 "Kyllä sinä jostain paikan löydät", hymähti vaalea mies. "Mutta on minulla sinulle uutisiakin."

"Katsohan tätä kuvaa", mies sanoi ja kaivoi digikameran taskustaan. Kuvassa oli tyttölapsi, jolla oli päällä musta paita, farkkuhame, legginssit ja tennarit. Mies zoomasi tytön kasvoihin ja näytti kuvaa Jacobille. Tytön kasvoissa oli vielä lapsenpyöreyytä, mutta piirteiden samankaltaisuus oli huomattavissa.

Jacob huokaisi syvään ja nojautui seinään. "Vai on minulla toinenkin tytär."

Hän nousi ylös, ja lähes huusi päin vaalean miehen naamaa. Niin monet kysymykset juoksivat hänen päässään. "Kuka hänen äitinsä on? Minkä ikäinen hän on?"

Vaalea mies rauhoitteli väkivaltaisenakin tunnettua vankia. "Rauhoitu. En tiedä, sain selville vain hänen sukunimensä, joka on Brisbane. Osoitteenkin tiedän. Voin tietysti yrittää ottaa enemmän selville..", mies yritti jatkaa, mutta Jacob hiljensi hänet.

"Älä vaivaudu. Anna minulle osoite. Minä otan itse asiasta selvää..."

Siinäpä sitten tämä osa. Minkälainen kommentti tahansa kelpaa, jopa yksinkertainen "Luin", ilahduttaa kirjoittajaa :)