Muutamista kuvista puuttuu kuvatekstit, koska ne osaavat selittää aika hyvin itsensä.. :)
Pian oli Lionelinkin syntymäpäivä.
Poikien huoneessa on siis nykyään kolme sänkyä, joiden omistajat menevät näin: mustavalkoinen - Noël, värikäs - Lionel ja vihreä lehtikuvio - Mikah.
Lionel nautti siitä, kun sai viettää aikaa omassa pienessä "kopissaan".
Molempien nuorempien poikien lempipeli oli heitellä palloa Noëlin kanssa.
Lapseksi kasvamista seurasi myös kouluunmeno, ja Lionelin ensimmäisen koulupäivän aamuna hänen äitinsä olikin pusuttelemassa ja halaamassa häntä onnentoivotuksena.
Poikien ollessa koulussa ja Valentinin töissä, Ona siivoili taloa. Hän muunmuassa petaili pojilta kiireessä unohtuneita sänkyjä.
Jo Noëlin syntymän aikaan Ona oli tehnyt itselleen ja Valentinille selväksi, että heidän lapsensa eivät tulisi kasvamaan ilman isovanhempiaan. Tai ainakaan ilman niitä, jotka olivat vielä hengissä. Niinpä eräänä päivänä Ona tarttui puhelimeen, soitti Lindalle ja Ensiolle ja pyysi nämä kylään.
Heti saavuttuaan Linda tervehti lapsenlapsiaan sydämellisesti. Jokainen pojista sai koulusta tultuaan halipusutervehdyksen.
Mummo ehti ihmetellä hiukan Lionelin ihonväriä, vaikka olikin kuullut pojan erikoisuudesta jo aiemmin.
Illalla nuorempien poikien mentyä nukkumaan, Ona, Valentin ja Noël istuivat pöytään juttelemaan Turkan pariskunnan kanssa.
Eräässä vaiheessa iltaa Ensio kuitenkin nosti kissan pöydälle, ja alkoi kyselemään Lionelista. Miksi pojan ihonväri oli mikä oli? Oliko se jokin sairaus tai geenivirhe?
Ona huokaisi, pyöräytti silmiään ja vihki jälleen kaksi uutta jäsentä Brisbanen suvun salaisuuden haltijoiksi.
Mikahinkin syntymäpäivä koitti piakkoin.
Eräänä iltana Ona istui keskimmäisen poikansa viereen puhumaan tämän jatko-opinnoista. Mikah murahti vain jotain sanaan "yliopisto" vittaavaa ja jatkoi TV:n katsomista.
Lindan ja Ension vierailu oli saanut Onan miettimään sitä, että hän ei voisi laittaa äitinsä tarinaa menemään sukupolvelta toiselle vain kertomuksena. Niinpä hän päätti kirjoittaa kirjan, joka aikanaan tulisi jokaisen sukupolven luettavaksi.
(Lilla kasvoi jossain välissä. Lemmikeistä kun ei ota selvää, kun kuuluu vaan tsup ja valo välähtää --> "onneksi olkoon, pienestä koiranpennustasi on kasvanut ponteva koira")
Noël alkoi kerätä koulussa tyttöjen suosiota. Tosin jos oikein muistan, tämä tyttönen taisi tulla käymään Mikahin kaverina..
Brisbanen pojat pitävät näköjään punapäistä :D
Ja Valentin kipuaa ammattinsa arvoasteikolla kuin orava.
Lionelkin pääsi teni-ikäisten maailmaan. Yliopistoon, hus!
(Tätä ihmettelen suuresti. Lionelille tuli teini-iässä normaalit silmät, mutta myöhemmällä ikävaiheella eli nuorena aikuisena yliopistossa ne ovat kadonneet)
Päivää ennen poikien lähtöä yliopistoon Onan tuli aika valita perijä. Prosessi oli yksinkertainen, vain pieni paketin ojentaminen. Paketin sisällä oli vain muutama tavara: kartat, jotka Ona oli saanut Dimmalta, Onan kirjoittama kirja ja voodoonukke.
Perijäksi valikoitui keskimmäinen pojista, eli Mikah.
Ona onnitteli poikaansa, ja toivotti tälle kaikkea hyvää yliopistoon.
Noëlia ei harmittanut yhtään, että hänet ohitettiin perimysjärjestyksessä. Hänen tavoitteensa oli kuitenkin nautinto, ei hän halunnut niskoilleen mitä perijän arvonimen tuomaa rasitetta siitä, että pitäisi hankkia lapsia.
Seuraavana aamuna, kun oli vielä pimeää, pojat olivat pakanneet tavaransa, lastanneet ne isänsä autoon ja valmiina lentämään pois pesästä. Ona halasi jokaista poikaansa hiukan herkistyneenä - eihän siitä nyt niin kamalan pitkä aika ollut, kun pojat olivat olleet aivan pieniä.
Yhteiskuva.
Noël alkoi kerätä tyttöjen suosiota ja vaihtoi seurustelukumppania kuin sukkia. Jo ensimmäisen lukukauden aikana hän ehti olla yhdessä neljän tytön kanssa.
Mikah puolestaan etsi vakavampaa suhdetta, ja tutustui kampuksen "kilttiin tyttöön" Auroraan. Eipä aikaakaan, kun nämä kaksi vaihtoivat jo ensisuudelmiaan. Mikahilla oli vahva tunne, että tästä tulisi jotain..
Lionel puolestaan keskittyi maalaamiseen kehittääkseen luovuuttaan. Eräänä päivänä ollessaan maalailemassa ulkona, hän sattui huomaamaan sivusilmällä ohikulkevan tytön.
Tyttö oli erikoisempi kuin muut: hänellä oli samanlainen iho kuin Lionelilla. Poika lähti hiljaa seuraamaan tyttöä toivoen, ettei hän huomaisi. Katolla Lionel huomasi tytön tiirailevan kaukoputkella taivaisiin, vaikka oli päivä.
Silloin hän teki siirtonsa. "Hei", Lionel sanoi Tyttö säpsähti ja kääntyi. "Hei vain", hän sanoi. "Kuka sinä olet ja mitä teet täällä?" he molemmat kysyivät yhteen ääneen ja naurahtivat.
Tyttö esitteli itsensä Stellaksi. Seuraava kysymys oli luonnollisesti kysymys ihonväristä. Niinpä Lionel selitti ensin oman tarinansa, ja Stella sen jälkeen omansa. Stella oli tullut kaukaisesta galaksista vanhempiensa kanssa ollessaan aivan pieni. He olivat muuttaneet Outolaaksoon, koska se tuntui olevan ainut paikka maailmassa, missä ei ihmetelty heidän ihonväriään. Vanhemmat kuitenkin katosivay muutamia vuosia sitten, ja siitä asti Stella sanoi tähyilleensä taivaalle toivoen näkevänsä heidän aluksestaan edes pienen vilauksen.
Lionelkin sai aikaiseksi kerrottua oman tarinansa, ja jo illan pimetessä tämä omituisen näköinen kaksikko baihtoivat numeroita ja sopivat tapaavansa uudelleen...
*******
Phiuf, tehty :D
