- Dimma ei ole varsinaisesti suvun aloittaja, vaan yksi lukuisista Brisbaneiden toisen sukupolven edustajista. Hänen isänsä, Henry Brisbane, piti boolpropata alienraskaaksi melko monta kertaa ennen kuin mieleinen lopputulos/LC:n aloittaja löytyi. Dimmalla siis on paljon sisaruksia, joista tosin vain yksi omistaa alienihon ja on sen takia ainoa LCssä nähty.
- Valentinilla ei ole oikeasti perhettä, koska hän on alunperin yliopistoon naapurustosta teininä napattu NPC.
- Brisbanet eivät ole missään vaiheessa muuttaneet kaupungista toiseen, koska pelini kaatuu yrittäessä siirtää tonttia perheineen talovarastoon. Ajattelin tosin muutattaa suvun tämänhetkiset jäsenet johonkin Naronvillen kaupunginosista. Todennäköisesti Siniperään.
- Mikah ei päädy yhteen Auroran kanssa. Tämän sanon tulevaa osaa ajatellen, koska en halua, että kellekkään jää "no niin nyt tuo on paritettu tuolle ja nyt tulee vauvoja"-jälkimaku seuraavan osan lukemisen jälkeen.
- Valentin ei ole käynyt yliopistoaan loppuun.
- Osan 5 aikana minun täytyi uudelleenasentaa pelini, koska munasin valoitushackin asentamisen kanssa :D
No tässä nyt muutama täysin turha ja hyödytön tieto tästä LCstä. Teki vain mieli tehdä tälläinen, kun satuin eräässä toisessa blogissa näkemään.
Uusi osa tulossa viimeistään ensi viikolla, kirjoittelemisiin :)
Kiva, tietää kaikenlaista :)
VastaaPoistaOn aina niin mukavaa lukea mikä on tarinassa oikeasti totta ja mikä ei :)
Mansikkaojilla ekstraosa :)
VastaaPoistaSäpinöissä synttärijuttuja !
VastaaPoista